Vaili Jämsä-Uusitalo ehdokkaana kunta- ja aluehallinnon vaaleissa  Oulu - POHDE 2025

10.03.2025

Olen päätöksenteon kokenut toimija, joka on ollut jo monessa mukana. Päätöksenteossa tukeudun tietoon, sillä silloin saadaan kerralla asioita päätökseen ja kuntoon.  

Olen ollut mukana päätöksenteossa Oulun kaupunginhallituksessa, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa, aluehallinnossa MYR:n yhteistyöryhmässä, Oulun yliopiston hallituksessa, Valtioneuvoston nimeämässä Kehityspoliittisessa toimikunnassa,  Valtioneuvoston nimittämässä ETNOssa, Kuntaliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja. Lisäksi olen ollut Ammattiliitto JHL:n edustajistossa, Osuuskauppa Arinan edustajistossa sekä Oulun Osuuspankin edustajistossa ja joissain muissa päätöksentekoelimissä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. 

Onnellinen yhteiskunta rakennetaan yhdessä!

 Teen työtä päätöksenteossa, jotta luomme, yhteistoiminnalla toimivat palvelut alueemme asukkaille oikea-aikaisilla ja oikealaatuisilla paveluilla. Meidän tulee koordinoida yhteiset resurssimme aluehallinnon, kuntien, kolmannen sektorin ja Oulun yliopiston, ammattikorkeakoulujen sekä ammattiopistojen kanssa. Kaikkia osaajia tarvitaan muuttuvassa työ- ja teknologia-ympäristössämme.  Luottamus arjen toimivuuteen vähentää köyhyyden epävarmuutta. Tasa-arvo ja tasapuolisuus luodaan toimivalla demokratialla. Viihtyisä ja kestävä elinympäristön luo uskoa tulevaisuuteen.



Teen työtä päätöksenteossa:


  • köyhyyden vähentämiseksi

  • arjen luottamuksen turvaamiseksi

  • laadukkaiden palveluiden puolesta

  • ihmisten välisen tasa-arvon ja tasapuolisuuden lisäämiseksi

  • työttömyyden vähentämiseksi

  • demokratian lisäämiseksi sekä

  • viihtyisän ja kestävän elinympäristön rakentamiseksi.

  • yhteistoiminnalla jaettua vastuuta



Mistä köyhyys johtuu: Ei yksilöstä itsestään vaan, yhteiskunnan rakenteista tai huonosta onnesta tai taitamattomuudesta. Köyhyys sinällään ei tee ihmistä vähemmän onnelliseksi, mutta arjesta köyhyys voi tehdä koettelemuksen. Köyhyyttä on myös mahdollisuuksien puuttuminen – moninainen näköalattomuus.

Ketkä ovat Suomessa köyhimpiä ja heikoimpia?

Pitkäaikaistyöttömät tai muuten tulottomat                                                                Pieneläkkeläiset                                                                                                                                  Sairaat

Arki on tärkeää, sillä sitä on eniten ja sen vastapainona on joskus juhlaa. Luottamus arjen sujuvuuteen on turvallisuutta, ja niin jaksaa kestää vastoinkäymisiäkin. Arjessa pitää olla tarpeeksi tietoa, että osaa toimia muuttuvassa maailmassa.


Laadukkaita palveluita ei tarvitse olla niin paljon, sillä ne auttavat kerralla ja muuttavat asioita. Laadukkaissa palveluissa huomioidaan 20 % / 80 % ennakoivana työnä. Palvelun tarvitsijoita sekä tarjoajia tulee seurata, jotta rajalliset resurssit tulisi hyödynnettyä.


Tasa-arvo rikastuttaa yhteiskuntaa henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Tasapuoliset palvelut vahvistavat yhteiskunnan luotettavuutta, rakennetta ja demokratiaa – inhimillisyyttä. Ja sitä kautta oululaisten onnellisuutta. Nuoret ja vanhat tarvitsevat omanlaisiaan palveluita. Tasapuolisuutta tarvitaan myös osaamisen ja taitojen suhteen, kun tekoäly mullistaa palveluita ja tietotekniikkaa, myös työtä.


Toimivat TE-palvelut ovat Oulun etu ja yksilön turva. Korkea työttömyysaste ei ole yksilön syy. Työllisyys vahvistaa kuntalaisen ja kuntalaisten taloudellista asemaa ja tuo järjestystä ja luottamusta arkeen. Ouluun saadaan työpaikkoja, kun yrittäjät näkevät, että Oulussa vaalitaan työrauhaa ja järjestystä hyvillä työoloilla.


Ihmisten voidessa vaikuttaa päätöksentekoon ja tietäessään, että heitä kuunnellaan heitä koskevissa asioissa, tahtovat he vahvistaa myös omaa asemaansa organisaatioiden osana. Osallisuus on tehdä yhtenä tärkeänä yhteistä asiaa – työtä.

Epäviihtyisä ympäristö laskee toimintakykyä ja epäterveellinen ympäristö sairastuttaa. Kuluttaminen ei tuo kuin hetken hymyn. Luonnossa palaudumme nopeasti kiireettömyydessä. Luonto on tänä päivänä ihmisestä riippuvainen. Tavarat on oltava korjattavia, säästää luontoa ja työllistää.


  Perhekeskuksilla apua yhteisiin ongelmiin ja ennalta ehkäisyyn:                                        kunnat, POHDE ja kolmassektori. 

Perustetaan Kunta-asiamies toimimaan kuntien asukkaiden ja aluehallinnon yhteistoiminnan ja palveluiden matalan kynnyksen kehittäjänä. Kunta-asiamies toimisi suoraan kuntalaisten ja Pohteen kosketuspinnassa, silloin kun asiakkaat eivät löytäisi muuten tukea ongelmatilanteissa. 



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita